Livekuvaukset.fi on syksyllä 2013 perustettu yritys. Toimintamme perustana on tuottaa asiakkaille laadukkaita livelähetyksiä ja persoonallisia videoita, jotka auttavat yrityksen markkinoinnissa ja parantavat kilpailukykyä.

Rahtarista yrittäjäksi

Livekuvaukset.fi yrityksen takana häärää Oulaisissa asuva Heikki Saari, paremmin tunnettu Hente-nimellä. Edellinen työura hänellä oli kuljetuspuolelta, jossa hän ajoi isoja kuorma-autoja ympäri Suomea. Suomen tieverkosto tuli hänelle hyvin tutuksi 10 vuoden aikana. Elämä usein kuitenkin yllättää ja niin kävi myös Hentelle.

 

“- Päivälleen tasan 10 vuotta sitten klo 9.00 tuli sairastumisen myötä elämänmuutos. Muutos, jota en silloin tiennyt mihin se johtaa. Voi sanoa, että tämä vuosikymmen on muutosten vuosikymmen. Kivinen on ollut tie mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Erityisesti olen kiitollinen vastoinkäymisistä, jotka on kasvattanut ja se suuri ystävien joukko, jotka on tukenut eteenpäin. Sydämmelliset kiitokset ihan jokaiselle! ”, kiitteli Hente Facebook-sivuillaan 13.10.2020

Rohkeudella voittoon

Henteä on aina kiinnostanut valokuvaus ja videoiden tekeminen, joten uutta alaa miettiessään, hän pohti olisiko siitä uudeksi uraksi. Vuonna 2013 Hente perusti livekuvaukset-yrityksen huomatessaan, että videoiden tekemisellehän on kysyntää yrityksille ja yksityisille.

Vuosi 2015 oli suunnankääntäjä, sillä rohkea Hente päätti kokeilla lähetyksen tekemistä suoraan tapahtumasta. Tämä tapahtuma oli Waltakunnalliset Weteraanikonepäivät Oulaisissa. Monipäiväinen konepäivätapahtuma on järjestetty vuosittain, pois lukien ensimmäinen koronavuosi ja Hente on hoitanut tapahtuman striimaamisen ja tallentamisen siitä saakka.

Siitä hetkestä lähtien erilaisten tapahtumien, kokouksien ja koulutustilaisuuksien striimaaminen on ollut Henten eli livekuvaukset.fi-yrityksen pääpalvelu.

Monipuolista kokemusta ja näkemystä

Livekuvaukset.fi on striimannut runsaasti terveydenhoito-, opetusalan ja poliittisia tapahtumia, luentoja ja koulutuksia. Jopa niin paljon, että välillä Hentestäkin itsestäkin tuntuu siltä, että hän on terveydenhoitoalan asiantuntija.

 Alusta saakka Hente ymmärsi suljettujen livelähetyksen tärkeyden. Niiden avulla asiakas pystyy esimerkiksi kouluttamaan henkilöstöä etäyhteyden avulla sekä määrittämään livekuvaukset.fi osallistujat. Lisäksi tallenteen avulla koulutus säilyy asiakkaalla. Tallenteen jälleenmyyntiarvoa voi myös hyödyntää, esimerkiksi musiikkiesityksien yhteyksissä.

 Käyttäjäkokemukseen keskittyminen tuo laadukasta jälkeä striimiin

“ - Nyt on pakko antaa kyllä hentelle peukut tuosta kuvaussysteemistä! Ruudun tällä puolenkin viihtyy paljon paremmin, kun kuva vaihtuu näytöllä hyvin ja chattikin pelaa + helppokäyttöinen!”, asiakkaalta saatu palaute koulutuksen yhteydessä.

Hente on kehittänyt koko ajan striimauspalvelua myös loppukäyttäjää ajatellen. Monikameratuotantona tehtävät striimaukset antavat katsojalle monipuolisen ja mielenkiintoisen näkymän tapahtumasta.

Useampien kaupunkien valtuustokokouksien striimaaminen on tuonut erityisesti kiitosta äänenlaadusta. Striimauksen lisäksi myös äänentoistopalvelut kuuluvat tarvittaessa pakettiin. Persoonallisen Henten tarinoita voit seurata lisää somessa, piipahtamalla toimistolla tai soittamalla numeroon 0405168210. Mikäli puheluun ei vastata, niin Hente on keikalla ja soittaa takaisin myöhemmin!

Tarjoamme asiakkaillemme kaikenlaisia videotuotteita aina lyhyestä mainosvideosta pitkiin dokumentteihin. Käytössämme olevan striimaustekniikan avulla saadaan kattavat livelähetykset monikameratuotantona.

Pääosa asiakkaista koostuu yrityksistä, yhteisöistä, julkishallinnosta sekä kouluista.

OTA YHTEYTTÄ!

Yhteistyössä

visit_kalajoki_logo.png

Visit Kalajoki

visitkalajoki.fi

Oulaisten-Kuitu-Oy-logo.png

Oulaisten Kuitu Oy

oulaistenkuitu.fi